Ei taas mennyt viime viikko ihan suunnitellusti. Torstaina oli tarkoitus suunnata tuutoribileisiin Kerubiin, mutta tulinkin kipeeksi ja vietin melkein koko viikonlopun yksikseni kotona mahataudissa.
No, sainpahan ainakin olon parannuttua luettua vähän tenttiin.
Eilen tuli pyörähdettyä myös Talviriehan jatkoilla. Meno ei tosin ollut kovin villi, mutta ihan hyvä näin, koska tänään oli tosiaan tuo kasvifyssan tentti. Asukuvaa eiliseltä ei ole, mutta sen sijaan kasa ei-niin-onnistuineita naamakuvia.
Viime viikolla vielä luulin, että noi mun circle lenset on mennyttä, ku ne oli kuivahtanut koteloon, mut onnistuin viel pelastamaan ne. Tuli kuitenkin tilattua uudetki tilalle, muta pitäishän niiden säilyä ihan kunnossa, jos en avaa niitä pulloja, joten ne saa odottaa tonne heinäkuun loppupuolelle. (ja luls, hieno salamakuva, hermanni!)
Viime viikoltakin on yks kiva ja suht vähän tärähtänyt kuva. Tein sukkakiharat pitkästä aikaa.
Jätin sukat yöksi päähän, ni tuli kyl tosi kiharat hiukset. ![]()
Vois seuraavalla kerralla koittaa jättää vähemmäks aikaa.
Meen nyt viikonlopuks käymään Lappeenrannassa, jossa pääsen taas lukemaan tenttiin.
Mut näiden tenttien jälkeen ei pitäiskään vähään aikaan tenttejä tullakaan, ku on vaan (pakollisia) harkkoja. Mut toivottavasti tulis tulevina viikkona jotain postaamisen arvosta. Ens viikolla on ainaki keskiviikkona ??arvoitusbileet??
Mut eniten ehk odotan kyllä tän kuun lopussa olevia Beach Partyja. Mut se tästä viikosta. Ensi kertaan! ♥

0 kommenttia:
Lähetä kommentti